Kokovartalohieronta
Monet ovat pyytäneen kokovartalohierontaa. Useimmiten kuitenkin aikaa on varattu liian vähän, joten olemme joutuneet tyytymään suppeampaan alueeseen. Liian nopeasti tehtynä (aikaan nähden liian laaja hierottava alue tai lihasten tila vaatii erityistä intensiivisyyttä) hieronta joko tuntuu epämiellyttävältä tai se ei tehoa toivotusti.
Aikaa kunnon kokovartalohierontaan kuluu vähintään kaksi ja puoli tuntia. Se sopii mainiosti kokonaisvaltaiseksi rentoutukseksi /hemmotteluksi vaikkapa pitkän työrupeaman päätteeksi. Mikäli lihaksissa on erityistä kireyttä, tai muusta syystä aikaa on käytettävä enemmän, saattaa tuokin aika käydä lyhyeksi. Vastaavasti, jos lihakset on aivan lähimenneisyydessä hierottu hyvään kuntoon, voi vähempikin aika riittää.
Yleensä aloitan alaselästä ja jatkan siitä hartioihin ja niskaan. Tähän kuluu ensimmäinen 50-60 minuuttia. Seuraavaksi hieron pakarat, takareidet ja pohkeet. Näin on selkäpuoli saatu käsiteltyä. Käännös ympäri selinmakuulle ja etureisien, säärien ja jalkaterien käsittely. Aikaa on tähän mennessä kulunut noin 120 minuuttia. Vuorossa ovat rintalihakset ja kädet. Niihin on varattava vähintään 15 minuuttia per puoli, mieluiten enemmänkin, varsinkin, jos käsissä on ollut puutumista tai muuta vaivaa. Loppuhuipennuksena odottaa kaulan ja pään hieronta.
Kun aikaa käytetään näin runsaasti, ehditään jokainen osa-alue käydä läpi huolellisesti. Aika jaetaan aina yksilöllisten toiveiden ja tarpeiden mukaan, eli yllä mainitut ajat ovat vain viitteellisiä. Rentouttavuutta voi lisätä säästämällä enemmän aikaa päälle ja jalkaterille.
Kokohieronnan etu osahierontaan nähden on juurikin siinä, että keho tulee hoidettua kokonaisvaltaisesti. Harvoin tulee ajateltua, että pohkeidenkin tilanne vaikuttaa selkään. Yhteisvaikutus on parempi, kun lihaksisto tulee kerralla käytyä kokonaan läpi.
Tässäpä loistava lahjaidea!
